keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Työmiehen vaimo osa 2

Blogin alkupuolelta löyty Hannan pitkä ja kattava postaus Minna Canthin näytelmästä. Kuten Hannakin postauksessaan toteaa Canthilla oli vahva vaikutus naisten aseman parantumiseen Suomessa. Canthin kirjat eivät ainoastaan kuvanneet naisten maailmaa, ne myös muuttivat sitä. Ensi vuonna vietettään Suomen 100-vuotisjuhlaa ja jo nyt ovat otsikoihin nousseet juhlavuoden kunniaksi käynnistetyt hankkeet mm. paljon huomiota herättäneet (melko mieskeskeiset) elokuvaprojektit mm. Tuntemattomasta sotilaasta ja Tom of Finlandista. Ilman Canthia koko Suomi ja erityisesti naisten asema näyttäisivät nyt hyvin erilaisilta. Siksi Canth ansaitsisi ehdottomasti oman elokuvan. Jos sedillä siellä tuotantoyhtiössä on vaikeuksia päästä alkuun niin inspiraationa voi käyttää vaikkapa tätä Johannalle säveltämääni teemaa (Kuva nuoteista alla).

Unohdetaan kuitenkin vielä hetkeksi ensivuoden isot pippalot. Tämä oli nimittäin viimeinen diplomisuoritukseni. Kaikki 20 kirjaa on nyt luettu ja jonkinlainen näyttö jokaisesta annettu. Diplomilistan avulla olen päässyt sellaisten aarteiden äärelle, jotka tavallisesti ohitan rihkamana ja saanut yhden hyvän syyn lisää tarttua kirjoihin, joiden lukemista olen turhaan lykännyt. Jatkossa blogista voi seurata vielä kahden muun muskettisoturin diplominsuorittamista Hannalla ja Viljalla on vielä ensi syksyyn asti aikaa. Saattaa olla, että itsekin innostun vielä postailemaan muista lukuseikkailuista. Mutta nyt diplomin osalta kiitän, kumarran ja menen avaamaan uuden kirjan!

Oliver Twist

Yksi Charles Dickensin tunnetuimmista teoksista kertoo tarinan orvosta Oliverista, joka kaikista kohtaamistaan vastoinkäymisistä huolimatta säilyttää positiivisuutensa. Dickens ottaa romaanillaan kantaa köyhien kokemaan kurjuuteen samaan tapaan kuin kanaalin toisella puolella Victor Hugo Kurjat-romaanillaan.

Romaanin sävy on yllättävän valoisa, vaikka aihe on synkkä. Tunnelmaa luo kertojan ääni, joka on samaan aikaan terävän ironinen, mutta lempeä. Esimerkiksi kirjan alussa kuvaillaan, kuinka Mrs. Mann johtaa orpokotia, jossa Oliver viettää ensimmäiset yhdeksän vuotta elämästään. Mrs. Mannia kuvaillaan huolehtivaksi ja välittäväksi, mitä hän myös esittää kunnan tarkastajan käynneillä, mutta kuvaus siitä kuinka hän kohtelee hoidokkeja ja käyttää lapsille tarkoitetut avustukset itseensä paljastaa ironian.

Romaanin juoni alkaa tihentyä, kun Oliver karkaa Lontooseen. Kaupunki on yllättävän pieni ollakseen kuningaskunnan pääkaupunki. Siellä Oliver kohtaa uusia tuttavuuksia ja henkilöitä mysteeriksi jääneestä menneisyydestään. Kaikilla tuntuu olevan keskenään jotakin tekemistä keskenään.

Loppu on onnellinen, mutta nykylukijasta hieman naivistinen. Paha saa palkkansa ja hyväsydämiselle Oliverille käy lopulta hyvin. Nykyään kaiken epäoikeudenmukaisuuden keskellä on vaikea uskoa siihen, että kaikki tarinat päättyvät yhtä hyvin kuin Oliverin. 

Siinä mielessä kirja on yhä ajankohtainen, että luokkaerot ja ennakkoluulot vallitsevat yhä. Eivät ainoastaan eri yhteiskuntaluokkien, mutta globalisaation myötä myös eri maiden välillä. Välillä toivoisi, että ihimset, niin päättävät poliitikot kuin tavalliset ihmisetkin pitäisivät Oliverin tarinan mielessään eivätkä antaisi ennakkoluuloille valtaa.
 

maanantai 2. toukokuuta 2016

Helkavirsiä

Kuvitusta Helkavirsien runoihin. Järjestyksessä ylhäältä alas Kouta, Mennyt manner ja Sininen risti.

Huomenna hän tulee

Huomenna hän tulee on melko hämmentävä lukukokemus, jota on vaikea kuvailla. Se pitäisi kokea itse. Tämän suosittelukirjeen myötä toivon jonkun ottavan vinkistä vaarin (tai kaksi) ja seikkailevan näytelmäosastolle lainaamaan Beckettiä. 


Hei sinä joka etsit jotain uutta!

Olet siis lukenut ennenkin? Ehkäpä pidät itseäsi melkoisena lukutoukkana. Mutta nakerratko aina samanmakuista lehteä? Olet kenties vannoutunut dekkaristi, joka istuu Holmesin ja Poirotin kanssa teepöydän ääressä murhia ratkaisten tai ikuinen romantikko, joka hymisee Shakespearen säkeitä parvekkeella omaa Romeotaan odottaen. Osaat reitin kirjaston oikealle osastolle vaikka unissasi ja hyllyn reunimmaiset kirjat lähestyvät uhkaavasti.

Nyt on aika tehdä villi reittimuutos viikottaiseen pyhinvaellusmatkaasi. Ensi kerralla astuessasi kirjaston ovista sisään kävelet tylysti suosikkihyllysi ohi ja etsit näytelmäkirjat. Haet B:n kohdalta ohuen vihkosen ja valmistaudut antamaan ennakkoluuloille kyytiä.

Näytelmän päähenkilöt Vladimir ja Estragon odottavat Godot-nimistä henkilöä. Godot'sta ei kuitenkaan saada näytelmän aikana tietää juuri mitään. Sekään ei selviä, miksi Vladimir ja Estragon häntä odottavat. Odotuksen keskeyttävät kahdesti (kerran molemmissa näytöksissä) Pozzo ja Lucky. Tämä groteski parivaljakko hämmentää ja jopa pelottaa niin Estragonia ja Vladimiria kuin lukijaa/katsojaakin. 

Eikä hämmennys lopu (tai ala) näistä oudoista kohtaamisista, sillä mitään "järkeä" tai "tolkkua" tai "juonta" näytelmästä on turha etsiä. Jos tämä näytelmä olisi taideteos se olisi se omituinen abstrakti teos joka näyttää siktä, kuin taiteilija olisi ampunut kangasta värikuulilla. Siinä on turha yrittää nähdä aurongonlaskua tai Jeesuksen kasvoja, ei siellä mitään ole. Miksi taiteilija sitten on halunnut maalata (tai kirjoittaa) jotain niin joutavaa? Taiteen keinoin halutaan usein sanoa jotain maailmasta tai näyttää maailmaa jostain tietystä näkökulmasta. Joten sen sijaan että tuhahtaisit: "Minäkin osaisin maalata/kirjoittaa tuollaisen", selaile kirja uudestaan läpi, syvenny hankaliin kohtiin ja mieti. Mitä kirjailija yrittää kertoa minulle? Mitä tunteita teos minussa herätti? Jos mahdollista käy katsomassa näytelmä teatterissa. 

Nyt kun olet nähnyt aivan uuden puolen kirjallisuudesta voit joko palata omien tuttujen suosikkiesi pariin tai jatkaa seikkailua ja kartoittaa lisää kaunokirjallisuuden tuntemattomia alueita.

Terveisin,

Nea

torstai 28. huhtikuuta 2016

Tuhat loistavaa aurinkoa

”Kuinka laskea ne kuut, jotka sen katoilla himertävät, tai ne tuhat loistavaa aurinkoa, jotka sen muurien taa kätkeytyvät.”
Khaled Hosseinin vuonna 2007 julkaistu romaani Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo tarinan paitsi kahdesta naisesta, myös Afganistanin pääkaupungista Kabulista. Päähenkilöitä ovat Mariam ja Laila jotka ovat kumpikin Kabulilaisen suutarin, Rashidin vaimoja. Tarina alkaa 50-luvun lopulla syntyneen Mariamin nuoruudesta ja päättyy Lailan kasvettua aikuiseksi 2000-luvun alussa. Päähenkilöt ja heidän elämäntarinansa ovat fiktiivisiä, mutta Kabulin historiankuvaus on todellista. 

Mariam asuu Luoteis-Afganistanissa sijaitsevan Heratin kaupungin liepeillä äitinsä kanssa. Hän on rikkaan kaupunkilaisen Jalilin avioton tytär. Äitinsä kuoltua Mariamin isä naittaa tyttärensä Kabulilaiselle Rashidille ja Mariam joutuu muuttamaan kauaksi kotoaan pääkaupunkiin. Vuosien kuluessa Rashid pettyy ja katkeroituu, kun Mariam ei synnytä hänelle poikaa. 

Lailan perhe asuu samalla kadulla Rashidin ja Mariamin kanssa. Levottomuuksien aikaan Lailan talo pommitetaan maan tasalle ja hänen vanhempansa kuolevat. Rashid pelastaa Lailan ja hän ja Mariam hoivaavat tämän kuntoon. Lailan parannuttua Rashid ottaa hänet vaimokseen. Laila suostuu, kun hän kuulee rakastamansa pojan, Tariqin, kuolleen ja huomaa olevansa raskaana ja odottavansa Tariqin lasta.  Mariamin ja Lailan yhteiselo alkaa huonoissa merkeissä, mutta heidän suhteensa syvenee syväksi ystävyydeksi. Talibanien valtaamassa Afganistanissa naisten asema on heikko eivätkä naiset mahda mitään ilkeälle ja väkivaltaiselle aviomiehelleen. Lopulta heidän onnistuu paeta. 

”Zalmai, joka on vastikään katsonut Teräsmiehen nauhalta, ei ymmärrä miksi afganistanilaisen pojan nimi ei voisi olla Calrk.”
Afganistan on islamilainen valtio. Uskonto on osa ihmisten jokapäiväistä elämää ja näkyy mm. pukeutumisessa ja sukupuolirooleissa. Mariam ja Laila olivat molemmat hyvin nuoria, kun heidät naitettiin itseään huomattavasti vanhemmalle Rashidille. Lailan mennessä naimisiin Rashidilla oli jo yksi vaimo, Mariam. Moniavioisuus on hyväksyttävää islamin lain, sharian mukaan. Sukupuoliroolit ovat yhteiskunnan perusta. Mies on perheen pää ja vastaa elatuksesta. Naisen on toteltava miestä ja vastattava kodinhoidosta. Rashid edustaa perinteisiä arvoja. Hän määrää molemmat vaimonsa käyttämään koko vartalon peittävää burqaa heidän liikkuessaan ulkona. Mariam ja Laila hoitavat kaikki kotityöt. Rashid osoittaa ainoastaan kiinnostusta poikaansa Zalmaita kohtaan. Azizan, joka on tyttö, hän jättää lähes täysin huomiotta.

Erilaista perhemallia edustaa Lailan perhe. Hänen isänsä on korkeasti koulutettu ja uskoo tasa-arvoon. Hän kannustaa myös Lailaa opiskelemaan. Lailan nuoruudessa kommunistihallinon aikaan naisten asema parantui. Kehitys kuitenkin katkesi islamististen ääriajattelijoiden noustua valtaan ja tiukennettua lakeja. Sitä ennen varsinkin Kabulin kaltaisissa suurkaupungeissa juuri Lailan isän kaltaiset korkeasti koulutetut kaupunkilaiset olivat melko länsimaalaistuneita. Naiset pukeutuivat vapaammin ja ihmiset kävivät katsomassa Hollywood-elokuvia.

Mariamin ja Lailan elinaikana Kabulin ja koko Afganistanin historiaa varjostavat jatkuvat konfliktit ja levottomuudet. Kaupungistuva ja liberaalimpi kaupunkilaisväestö suhtautuu vapaammin islamin uskon oppien noudattamiseen, kun taas maaseudulla elävät heimot pyrkivät säilyttämään perinteet. Neuvostoliiton hyökkääminen Afganistaniin ja kommunismi aiheuttavat vastustusta varsinkin perinteitä vaalivissa. Neuvostojoukkojen lähdettyä erilaiset armeijan, hallituksen ja kapinallisten ryhmittyvät taistelevat vallasta. 

”Tämä oli sopiva loppu niin sopimattomasti alkaneelle elämälle.”
Kohtaus, joka teki suurimman vaikutuksen, oli kolmannen kirjan loppu, Mariamin kuolema. Niinkuin hänen elämänsä myös kuolema oli epäreilu. Hänen äitinsä oli katkeroitunut ja ikävä Mariamia kohtaan ja isä ei oikeasti juuri välittänyt hänestä, vaikka esitti mukavaa. Aviomies Rashid oli ilkeä ja väkivaltainen. Mariamilla ei juuri ollut mahdollisuutta tehdä omia valintoja tai kokea onnea. Hänet tekivät onnelliseksi Laila ja tämän lapset, joista tuli hänen perheensä. Heitä lukuunottamatta elämä kohteli häntä kaltoin ja vaikka hän onkin fiktiivinen hahmo, hänen kohtalonsa ovat jakaneet monet alistetut naiset, mikä tekee minut vihaiseksi. Mariamin kohtalo osoittaa, ettei elämässä aina ole onnellisia loppuja joissa paha saa palkkansa.

Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta ei miellyttävää luettavaa. Epäoikeudenmukaisuus, väkivalta ja sorto jota naiset joutuivat kokemaan suututti. Samoin ikävää luettavaa olivat maan jatkuvat levottomuudet. Romaani tarjosi kuitenkin mahdollisuuden tutustua lähemmin Afganistaniin ja ihmisten elämään. Se auttoi ymmärtämään ja hahmottamaan vaikeaselkoista historiaa ja yhteiskuntaa, sekä länsimaisista poikkeavaa arvomaailmaa.




”Ei näiltä kulmilta. Ei vain Kabulista. Vaan koko Afganistanista. Lähtisi pois.”
Khaled Hosseini syntyi 1965 Kabulissa. Hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin 1980. Hosseini on YK:n pakolaisjärjestön hyvän tahdon lähettiläs ja hän on perustanut oman säätiön tukemaan afganistanilaisia pakolaisia. Hänen kirjansa Leijapoika (2003), Tuhat loistavaa aurinkoa (2007) sekä Ja vuoret kaikuivat (2013) ovat olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Ne kertovat afganistanilaisten kohtaloista.

Joel Lehtonen

Tällä kertaa keskityn postauksessa kirjan sijaan kirjailijaan. Luin Joel Lehtosen romaanin Rakastunut rampa.

1881 Säämingissä syntyneen Joelin elämä ei alaknut lupaavasti. Hän oli avioton lapsi, jonka talousahdinkoinen äiti antoi huutolaiseksi kun Joel oli puolivuotias. Onni kuitenkin kääntyi Joelin ollessa 12. Papin leski Augusta Wallenius adoptoi pojan ja kasvatti tämän. Sukunimeksi Joelille tuli Lehtonen, nimi joka paljastaa hänen perhetaustansa. Joel pääsi kouluun ja eteni aina Helsingin yliopistoon asti.

Yliopistoura jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Lehtonen erotettiin rangaistukseksi osallistumisesta kutsuntalakkoihin vuonna 1902. Monen muun aikalaiskirjailijan tavoin Lehtonen työskenteli useissa sanomalehdissä. Hänen varhaisin tuotantonsa edusti uusromantiikan tyylisuuntausta ja käsitti runoja ja mm. romaanit Matleena ja Paholaisen viulu. Tunnetuin Lehtosen teoksista on Putkinotko-sarja, jonka inspiraationa olivat hänen Inhanmaan tilalla viettämänsä kesät. Lehtonen osti tilan asumukseksi velipuolensa perheelle ja kesäpaikaksi itselleen. Velipuoli hoiti tilaa ja Lehtonen kestitsi kesävieraitaan, hoiti reumaansa ja puuhasteli puutarhassa.

Maaseudun rauhan tasapainoksi Lehtonen vietti boheemia taiteilijaelämää juhlien muiden kulttuurivaikuttajien kanssa ja matkustellen ulkomailla. Matkat herättivät hänen kiinnostuksensa ulkomaista kirjallisuutta kohtaan ja hän toimi myös kääntäjänä. Lehtosen käännöksiin kuuluu mm. Alexander Dumasin romaaneja. 

Lehtosella oli joitakin suhteita nuorempana, mutta naimisiin hän meni vasta 1920 samana vuonna, jona hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Lehtonen ja Lydia Thomasson ehtivät olla naimisissa 14 vuotta, Lehtosen kuolemaan saakka. Lehtosen terveys oli ollut heikko koko hänen elämänsä ajan ja viimeisinä vuosinaan reuma ja sitä seurannut masennus vaivasivat häntä pahasti. Reuman vietyä kirjoituskyvyn Lehtonen hirttäytyi työhuoneensa kattoon maalatun tähtitaivaan alla.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Paljain jaloin

Paljain jaloin sai odottaa vuoroaan melko kauan, sillä säästelin teosta runoiltaa varten. Kun suunnitelmat sitten muuttuivat on kokoelman lukemisesta vierähtänyt jo useampi kuukausi. Runokokoelmat ovat yleensäkin melko lyhyitä ja nopealukuisia, tosin runot vaativat usein jonkin verran sulattelua ja pähkäilyä. Nyt palauttelin uudestaan mieleeni runoja viime kesältä ja selailin kirjaa etsien vanhoja suosikkejani. Paljain jaloin kirjaa ei kyllä voinut lukea, sillä viime kesä oli poikkeuksellisen kylmä.

Pidin kokoelmasta paljon. Runot olivat erittäin kauniita niin sisällön kuin rytminsäkin puolesta. Sen sijaan en pitänyt Väinö Kunnaan kuvituksesta. Mustavalkoisten kuvien graafinen ja kulmikas tunnelma ei mielestäni käynyt yksiin kuulaan lyyristen runojen kanssa.

Kokoelman runoja yhdistävänä tekijänä voikin pitää juuri niiden "sointia". Runot ikään kuin kuulostavat samalta tai ovat samaa värimaailmaa jos nyt oikeen synesteettisiksi heittäydytään. Aiheet sen sijaan vaihtelevat melko laajasti. Runoista löytyy viitteitä antiikin taruihin esimerkiksi runossa "Kuva" puhutaan Narsissoksesta ja yhden runon nimi on "Kalypson vanki". Toista ääripäätä taas edustaa hyvinkin arkisen tilanteen kuvaava "Pallokentällä". Osa runoista käsittelee abstraktimpia aiheita kuten rakkautta sekä muita tuntemuksia. Luonnon elementtejä käytetään usein kuvaamaan runon puhujan tuntemuksia erilaisin kielikuvin.

Suurin osa runoista on perinteisiä mitallisia runoja, mutta viimeinen runo "Havahtuminen" on vapaamittainen ja muistuttaa ulkoasultaan pikemminkin otetta jostakin proosateoksesta. Säkeistöjen pituuksissa on vaihtelevuutta. Kaikissa runoissa on useampia säkeistöjä. Osassa ne ovat kaikki keskenään samanmittaisia toisinaan taas erimittaisia. Säkeenylitys on yleinen tehokeino, joka toistuu lähes jokaisessa runossa ja luo osaltaan runoille ominaista rytmiä.

Omia suosikkirunojani ovat "Partaalla" ja "Paljain jaloin". "Partaalla" on melko synkkä kun taas "Paljain jaloin" -runossa on havaittavissa tiettyä optimismia ja sisua. "Partaalla", jonka ensimmäinen säe kuuluu: "Minä pelkään huoneessani.", kuvaa tunteita jotka ovat tuttuja kaikille, jotka ovat joskus pelänneet pimeää. Sitä tunnetta, kun valon sammutettuaa. Odottaa unen tuloa pimeässä huoneessaan mielikuvituksen loihtiessa mitä kauheimpia kauhukertomuksia ikkunaan rapisevan oksan tai räystäältä tippuvan veden inspiroimana.

Siinä missä "Partaalla" runon puhuja odottaa kauhusta lamaantuneena, käyvätkö hänen kuvittelemansa kauhut toteen "Paljain jaloin" runon puhuja jatkaa matkaansa paljain jaloin kaikista haavoista ja naarmuista huolimatta. Päättäväisyyttä korostaa entisestään säkeistö: "Mutta niinkuin/ matkan aloin,/ päätän myös sen:/ paljain jaloin." Säkeistöstä löytyy vastakohtapari alku ja loppu. Se kertoo osaltaan, kuinka periksiantamattmasti puhuja pyrkii taittamaan matkansa kivuistaan huolimatta. Ja kaikki jotka joskus ovat taivaltaneet paljain jaloin tietävät, että se saattaa olla hyvinkin kivuliasta.