keskiviikko 16. syyskuuta 2015

jääkaappirunoutta #1

Runot tuntuivat aluksi hyvin vaikeilta ymmärtää. En löytänyt niistä sitä hienoutta, mitä moni väitti niissä olevan - ajattelin, että niistä pitäminen on merkki erittäin korkeasta sivistyksestä. En myöskään itse osannut kirjottaa runoja. Mikäli sellainen annettiin tunnilla tehtäväksi, istuin viime minuuteille asti kynää pyöritellen ja tuskaillen epäluovuuteni kanssa, ja sain paperille joitain sanoja vain pakon edessä. 
  Lukioaikana olen kuitenkin löytänyt runoudesta jotain, mikä on ennen ollut minulta täysin piilossa. Nyt osaan nauttia joistain runoista ja sanoilla leikittelystä; siitä, ettei asioita sanotakaan aivan niin kuin ne ovat, vaan kaunista kieltämme käytetään upeasti luomaan uudenlaisia mielikuvia. Runojen kirjoittaminen tosin ei vieläkään ollut erityisen helppoa - kunnes löysin kirjastomme nuortentilan magneettitaululta jääkaappimagneetin muodossa olevia sanoja. Vietimme ystäväni kanssa aikaa kirjastossa, ja löysin itsestäni todellisen jääkaappirunoilijan - teimme koko taulun täyteen runoja!










Tämä toimisi mielestäni koulussakin, loistava idea kaikille luovuutensa kanssa kamppaileville, ja turvallinen tapa "tutustua" runojen kirjoittamiseen ja sanoihin!

Ylioppilaskirjoituksiin liittyvien kiireiden vuoksi kirjapino vain kasvaa ja kasvaa, mutta kohta alkaa hellittää. Myöhemmin tällä viikolla palataan asiaan ja luvassa on postausta Veijo Meren Manillaköydestä. 

Mukavaa syksyistä keskiviikkoa! :)