Manillaköysi

Veijo Meren Manillaköysi kuuluu suomalaisiin klassikkoteoksiin, ja olenkin erittäin iloinen että sain sen tämän diplomin merkeissä luettua. Tartuin kirjaan myös sen takia, että muistan siitä olleen puhetta ylä-asteella; tiesin kirjan juonen suunnilleen. Yllätyin taas kerran siitä, kuinka ohut tämä kirja oli: olen aina jotenkin ajatellut, että klassikkoteokset ovat lähes poikkeuksetta paksuja ja vaikealukuisia.

  Vuonna 1928 syntyneen Veijo Meren kuolemasta uutisoitiin viime kesänä, joten hän on senkin vuksi nyt viimeaikoina noussut uudelleen pinnalle. Kirjan luettuani tutustuin Veijo Mereen muutenkin hieman enemmän ja sain selville esimerkiksi sen, että hän on yksi tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita ulkomailla ja Suomen kirjallisuuden kannalta merkityksellinen hänen proosan alalla tekemien uudistustensa vuoksi. 

  Manillaköysi on vuonna 1957 julkaistu kirja. Se käsittelee jatkosodan aikaisia tapahtumia uudistetulle proosalle tyypillisellä tavalla; henkilöitä on monta, jokainen kertoo omaa asiaansa ja varsinainen juoni jää usein taka-alalle. Manillaköydessä varsinaisena päähenkilönä on sotamies Joose Keppilä. Aivan kirjan alussa hän löytää tieltä moitteettomassa kunnossa olevan manillaköyden, johon hän suhtautuu heti alusta lähtien omistavasti.

  Sotamiesten ei ole sallittua viedä rintamalta mitään ylimääräistä kotiinsa, mutta Joose "kiintyy" löytämäänsä köyteen ja haluaa ehdottomasti viedä sen mukanaan kotiin. Sehän oli hyväkuntoinen, käypä köysi - sota-aikana pulaa oli melkeinpä kaikesta, joten köysikin ilahdutti. Koska hän ei olisi oikeasti saanut viedä köyttä kotiin, hänen täytyy keksiä suunnitelma. Joose kietoo köyden ympärilleen ja laittaa päälleen isomman takin, ettei kukaan huomaisi hänen salakuljettavan köyttä - piikittelyä kasvaneesta ulkomuodostaan hän kyllä saa kuulla.

  Joose aloittaa pitkän junamatkan köysi ympärilleen tiukasti sidottuna. Tässä kohtaa muut henkilöt tarinoineen saavat suuremmankin osan. Jotta matka kuluisi nopeammin, sotamiehet kertovat toisilleen näkemistään ja kuulemistaan toinen toistaan kauheammista asioista. Luulen, että ajantappamisen lisäksi he halusivat myös päästä purkamaan tuntojaan ja sitä kautta keventämään oloaan.

  Matka on pitkä, ja köysi alkaa todella kiristää Joosea. Se aiheuttaa tukalan olon, mutta Joosen on vain siedettävä se, ettei hän jäisi kiinni. Kun hän lopulta pääsee perille, vaimo huomaa hänen tukalan olonsa ja leikkaa köyden irti Joosen ympäriltä. Sinne meni hieno, vaivalla sodasta kuljetettu käyttökelpoinen köysi. 

  Köyden voi tietysti ajatella ihan vain sellaisena kuin se kuvataan: köytenä. Pula-aikana ei ollut varaa valittaa tai olla nirso, ja kaikesta piti ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti. Köydellä voi myös olla symbolisempi merkitys, esimerkiksi sodan aiheuttamat henkiset solmut ja rasitukset, jotka puristavat ja aiheuttavat tukalan olon.

  Kirjan kieli oli paikoin humoristista ja hauskaa luettavaa. Vaikeitakin asioita pystytään teoksessa käsittelemään jollain tavalla huumorin kautta. Tämä tekee kirjan lukemisesta yllättävän viihdyttävän kokemuksen. En voi ehkä sanoa, että kirja aiheineen olisi ollut kevyttä luettavaa, mutta ei se missään nimessa myöskään ollut niin rankkaa kuin tällaisista aiheista kirjoitettu kirja olisi voinut olla. 

/6 maailmankirjallisuuden klassikkoa

2/6 Suomen kirjallisuuden klassikkoa

/4 ulkomaista nykyteosta

1/4 kotimaista nykyteosta

Decamerone

Tästä alkaa blogin yhdeksäs postaus jonka aikana kerrotaan Nean ajatuksia Bocaccion novellikokoelmasta.

Kun Nea huomasi vuoronsa tulleen, hän alkoi kertomaan: "Teoksen rakenne oli mielenkiintoinen. Kehyskertomuksessa kymmenen nuoren italialaisen aatelisen seurue pakenee ruttoa maaseudulle, missä he viettävät aikaansa kertoen tarinoita toisilleen. Joka päivä jokainen kertoo yhden tarinan, joka liittyy jotenkin päivän aihepiiriin, jonka päivän kuningas tai kuningatar on määrännyt. Novellit eivät kaikki ole Bocaccion käsialaa, vaan hän on koonnut ja muokannut vanhoja ja omana aikanaan suosittuja tarinoita. Jälkisanoissa kerrotaan, että kirja on kirjoitettu nuorten naisten iloksi ja ainakin minua se viihdytti. Tarinoiden kertomisen lisäksi kehyskertomuksen nuoret esittävät myös lauluja, mikä tekee teoksesta entistä monipuolisemman.

Sadan novellin kokoelma antaa kattavan kuvauksen 1300-luvun Italiasta. Kuvattuna ovat niin aateliset, papisto kuin talonpojatkin. Henkilöt ovat usein melko karrikoituja ja arkkityyppisiä. Löytyy tyhmyreitä ja ovelia keppostelijoita, pahansisuisia vanhoja vaimoja ja kauniita ja ujoja neitsyitä. Nimistöä on runsaasti, sillä kaikki keskeiset henkilöt esitellään nimeltä. Sadan novellin jälkeen ei nimet unohtuvat ja sekoittuvat auttamatta keskenään.

 Tarinat paljastavat myös maailmankuvasta ja Italian ja naapurivaltojen suhteista. Eksotiikkaa tuovat kertomukset Lähi-Idästä. Välillä käydään kaukana Aasiassa asti. 

Arvot ja moraali tulevat hyvin ilmi. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin suhtautuminen on melko sallivaa, niin kauan kuin suhteet hoitaa salassa ja huomaamattomasti. Usko Jumalaan on vahva, mutta kirkkolaitokseen ei niinkään. Samoin taikauskoa esiintyy vahvasti varsinkin alempiin säätyihin kuuluvien keskuudessa. Tarinoiden henkilöt turvautuvat välillä loitsuihin tai törmäävät metsässä aaveisiin.

Rakkaus ja erotiikka ovat keskeisessä osassa. Decameronea lukiessani tuli mieleeni eräs maailmankirjallisuuden klassikko: Shakespearin Romeo ja Julia. Decamerone sisältää kymmeniä samankaltaisia rakkaustarinoita. Miten juuri Romeon ja Julian tarina on maailmankuulu? Sydänsuruista kärsivän Filostraton päivänä kerrottiin kymmenen tarinaa, joista jokainen oli yhtä koskettava ja traaginen kuin Romeo ja Juulia. 

Kertomukset eivät sovi, kuten takakannessakin mainitaan, perheen pienimmille. Erotiikan määrä saa välillä kaikennähneen muka-niin-aikuismaisen tv-sukupolven edustajankin punastelemaan ja vilkuilemaan olan yli.

Jos yrittäisi siirtää Decameronen nykyaikaan, siitä pitäisi ehdottomasti tehdä TV–sarja (esitysajankohtana myöhäisilta). Kuten yllä totesin, kertomukset ovat yhä 600 vuoden jälkeenkin viihdyttäviä, mikä on selvä merkki klassikkokirjasta."