sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Norwegian Wood

Korvatunturin konkurssista (http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/lama-iskee-myos-joulupukkiin-lapin-kansa-joulupukin-kammari-haettu-konkurssiin/5272056) ja Joulupukin kuolemasta (http://yle.fi/uutiset/kuuman_linjan_joulupukkina_tunnettu_kosti_kotiranta_on_kuollut/8181425)huolimatta toiveeni oli mennyt perille ja sain joululahjaksi Haruki Murakamin pääteoksen 1Q84. Diplomia varten lukemani Norwegian Wood herätti kiinnostukseni kirjailijaa kohtaan siinä määrin, että hänen muu tuotantonsa pääsee muitta mutkitta "pakko lukea" -listalleni. Ja mikä parasta, Murakamin kirjoja on suomennettu yhteensä kahdeksan. Luettava ei siis heti lopu kesken. Viimeisenkin suomennetun romaanin luettuani täytyy sitten varmaan opetella japania, jotta voin lukea loputkin.

Norwegian Wood kuvaa nuoren japanilaisen Toru Watanaben opiskelijavuosia 60-luvun lopulla Japanissa. Torun paras ystävä Kizuki tekee itsemurhan. Toru jää suremaan häntä yhdessä Naokon, Kizukin tyttöystävän kanssa. Tilanne on aluksi molemmista kiusallinen, mutta hitaasti he ensin ystävystyvät ja lopulta myös rakastuvat.

Toru lähtee lukion päätyttyä opiskelemaan Tokioon ja Naoko, jonka mielenterveys on järkkynyt, muuttaa vuoristoseudulla sijaitsevaan parantolaan. Yliopiston asuntolassa Toru tutustuu koomisen järjestelmälliseen ja säntilliseen huonetoveriinsa Kamikazeen ja suosittuun muutaman vuoden vanhempaan Nagasawaan. Lomilla Toru käy katsomassa Naokoa ja tämän huonetoveria Reikoa parantolassa. Naokon estelyistä huolimatta Toru haluaa odottaa, että Naoko parantuu ja pääsee pois parantolasta, jotta he voivat aloittaa yhteisen elämän. Samaan aikaan yliopistolla hän kuitenkin tutustuu Midoriin, joka tuntuu olevan täysi Naokon vastakohta, mutta johon Toru huomaamattaan rakastuu. 

Toru pitää itseään perin tavallisena opiskelijapoikana. Hän asuu asuntolassa, syö opiskelijaruokalassa ja työskentelee osa-aikaisesti levykaupassa. Toru opiskelee teatterihistoriaa ja lukee vapaa-ajallaan kirjoja. Toisinaan hän käy elokuvissa ja Nagasawan kanssa he käyvät ryyppäämässä ja iskemässä tyttöjä. Toru on rehellinen, suoraselkäinen ja välittävä ihminen. Nuorten miesten tapaan hänen on välillä vaikea hahmottaa ihmissuhteita, mikä saa niin Naokon kuin MIdorinkin välillä hermostumaan.

Midoria ja Naokoa yhdistävät yhteiskunnan naisille asettamat paineet. Naokon perhe on päällisin puolin vauras ja onnellinen. Kulissin takana on kuitenkin ongelmia. Naokon isosisko on tehnyt itsemurhan ja Naoko itse kärsii mielenterveysongelmista. Perheen vanhemmat yrittävät salailla asioitaan eivätkä tahtoisi lähettää Naokoa parantolaan.

Midorin äiti on kuollut ja isä sairaalassa. Midori ja hänen isosiskonsa käyvät hoitamassa isää ja yrittävät pyörittää isän kirjakauppaa jota uhkaa konkurssi. Midori on kapinallinen eikä tahdo mukautua yhteiskunnan asettamaan naismuottiin. Hän viettää mielellään aikaa Torun kanssa, koska voi silloin olla oma itsensä.

Norwegian Wood on ennen kaikkea kertomus nuoruudesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Toru, jolla on tunteita niin Naokoa kuin Midoriakin kohtaan joutuu vaikean valinnan eteen. Tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta eikä elämän suunta ole selvillä. Vaikka 60-luvun Tokio, jossa Toru asuu on vuosikymmenien ja tuhansien kilometrien päässä, ovat suhdekiemurat, rakkaus, seksi, oman tien etsiminen, pätkätyöt ja päämäärän puuttuminen edelleen osa nuoruutta kaikkialla maailmassa. Rehti ja tavanomainen Toru voisi olla kuka tahansa opiskelija missä tahansa korkeakoulussa ympäri maailman. Se, että hän joutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä ja tuntee olevansa vailla päämäärää viestii, että elämän käänteet vievät mukanaan, vaikka kuinka yrittäisi elää itseään ja muita satuttamatta. 

Murakamin tyyli on kauniin vähäeleistä. Japanilaisia ja suomalaisia verrataan usein toisiinsa ja on totta, että kerronnassa, sen vähäeleisyydessä, rytmissä, mielikuvissa, on jotain selittämättömän tuttua. Tietty yksinkertaisuus luo aukkoja tekstiin, muttei suinkaan tarkoita, että tarina jäisi vajavaiseksi. Varsinkin Naokon kohtalo herättää paljon kysymyksiä, mutta aukot auttavat samaistumaan Toruun, joka ei myöskään täysin ymmärrä Naokoa, vaikka kuvitteleekin tuntevansa hänet hyvin. 

Nuorena voin samaistua jonkin verran Toruun, Midoriin ja Naokoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi suunnattu yksinomaan nuorille. Varmasti jokainen, jonka opiskekuajoista on vierähtänyt useampi tovi palaa Torun tavoin muistoihinsa vaikka keskellä Berliinin lentokenttää kuullessaan oman Norwegian Woodinsa.


PS. Olen hyvin tietoinen, että henkilöihin viitataan tavallisesti sukunimellä, mutta vietettyäni yli 400 sivua Torun pään sisällä en hennonnut enää kutsua häntä kylmästi Watanabeksi.