Työmiehen vaimo osa 2

Blogin alkupuolelta löyty Hannan pitkä ja kattava postaus Minna Canthin näytelmästä. Kuten Hannakin postauksessaan toteaa Canthilla oli vahva vaikutus naisten aseman parantumiseen Suomessa. Canthin kirjat eivät ainoastaan kuvanneet naisten maailmaa, ne myös muuttivat sitä. Ensi vuonna vietettään Suomen 100-vuotisjuhlaa ja jo nyt ovat otsikoihin nousseet juhlavuoden kunniaksi käynnistetyt hankkeet mm. paljon huomiota herättäneet (melko mieskeskeiset) elokuvaprojektit mm. Tuntemattomasta sotilaasta ja Tom of Finlandista. Ilman Canthia koko Suomi ja erityisesti naisten asema näyttäisivät nyt hyvin erilaisilta. Siksi Canth ansaitsisi ehdottomasti oman elokuvan. Jos sedillä siellä tuotantoyhtiössä on vaikeuksia päästä alkuun niin inspiraationa voi käyttää vaikkapa tätä Johannalle säveltämääni teemaa (Kuva nuoteista alla).

Unohdetaan kuitenkin vielä hetkeksi ensivuoden isot pippalot. Tämä oli nimittäin viimeinen diplomisuoritukseni. Kaikki 20 kirjaa on nyt luettu ja jonkinlainen näyttö jokaisesta annettu. Diplomilistan avulla olen päässyt sellaisten aarteiden äärelle, jotka tavallisesti ohitan rihkamana ja saanut yhden hyvän syyn lisää tarttua kirjoihin, joiden lukemista olen turhaan lykännyt. Jatkossa blogista voi seurata vielä kahden muun muskettisoturin diplominsuorittamista Hannalla ja Viljalla on vielä ensi syksyyn asti aikaa. Saattaa olla, että itsekin innostun vielä postailemaan muista lukuseikkailuista. Mutta nyt diplomin osalta kiitän, kumarran ja menen avaamaan uuden kirjan!

Oliver Twist

Yksi Charles Dickensin tunnetuimmista teoksista kertoo tarinan orvosta Oliverista, joka kaikista kohtaamistaan vastoinkäymisistä huolimatta säilyttää positiivisuutensa. Dickens ottaa romaanillaan kantaa köyhien kokemaan kurjuuteen samaan tapaan kuin kanaalin toisella puolella Victor Hugo Kurjat-romaanillaan.

Romaanin sävy on yllättävän valoisa, vaikka aihe on synkkä. Tunnelmaa luo kertojan ääni, joka on samaan aikaan terävän ironinen, mutta lempeä. Esimerkiksi kirjan alussa kuvaillaan, kuinka Mrs. Mann johtaa orpokotia, jossa Oliver viettää ensimmäiset yhdeksän vuotta elämästään. Mrs. Mannia kuvaillaan huolehtivaksi ja välittäväksi, mitä hän myös esittää kunnan tarkastajan käynneillä, mutta kuvaus siitä kuinka hän kohtelee hoidokkeja ja käyttää lapsille tarkoitetut avustukset itseensä paljastaa ironian.

Romaanin juoni alkaa tihentyä, kun Oliver karkaa Lontooseen. Kaupunki on yllättävän pieni ollakseen kuningaskunnan pääkaupunki. Siellä Oliver kohtaa uusia tuttavuuksia ja henkilöitä mysteeriksi jääneestä menneisyydestään. Kaikilla tuntuu olevan keskenään jotakin tekemistä keskenään.

Loppu on onnellinen, mutta nykylukijasta hieman naivistinen. Paha saa palkkansa ja hyväsydämiselle Oliverille käy lopulta hyvin. Nykyään kaiken epäoikeudenmukaisuuden keskellä on vaikea uskoa siihen, että kaikki tarinat päättyvät yhtä hyvin kuin Oliverin. 

Siinä mielessä kirja on yhä ajankohtainen, että luokkaerot ja ennakkoluulot vallitsevat yhä. Eivät ainoastaan eri yhteiskuntaluokkien, mutta globalisaation myötä myös eri maiden välillä. Välillä toivoisi, että ihimset, niin päättävät poliitikot kuin tavalliset ihmisetkin pitäisivät Oliverin tarinan mielessään eivätkä antaisi ennakkoluuloille valtaa.
 

Helkavirsiä

Kuvitusta Helkavirsien runoihin. Järjestyksessä ylhäältä alas Kouta, Mennyt manner ja Sininen risti.

Huomenna hän tulee

Huomenna hän tulee on melko hämmentävä lukukokemus, jota on vaikea kuvailla. Se pitäisi kokea itse. Tämän suosittelukirjeen myötä toivon jonkun ottavan vinkistä vaarin (tai kaksi) ja seikkailevan näytelmäosastolle lainaamaan Beckettiä. 

Hei sinä joka etsit jotain uutta!

Olet siis lukenut ennenkin? Ehkäpä pidät itseäsi melkoisena lukutoukkana. Mutta nakerratko aina samanmakuista lehteä? Olet kenties vannoutunut dekkaristi, joka istuu Holmesin ja Poirotin kanssa teepöydän ääressä murhia ratkaisten tai ikuinen romantikko, joka hymisee Shakespearen säkeitä parvekkeella omaa Romeotaan odottaen. Osaat reitin kirjaston oikealle osastolle vaikka unissasi ja hyllyn reunimmaiset kirjat lähestyvät uhkaavasti.

Nyt on aika tehdä villi reittimuutos viikottaiseen pyhinvaellusmatkaasi. Ensi kerralla astuessasi kirjaston ovista sisään kävelet tylysti suosikkihyllysi ohi ja etsit näytelmäkirjat. Haet B:n kohdalta ohuen vihkosen ja valmistaudut antamaan ennakkoluuloille kyytiä.

Näytelmän päähenkilöt Vladimir ja Estragon odottavat Godot-nimistä henkilöä. Godot'sta ei kuitenkaan saada näytelmän aikana tietää juuri mitään. Sekään ei selviä, miksi Vladimir ja Estragon häntä odottavat. Odotuksen keskeyttävät kahdesti (kerran molemmissa näytöksissä) Pozzo ja Lucky. Tämä groteski parivaljakko hämmentää ja jopa pelottaa niin Estragonia ja Vladimiria kuin lukijaa/katsojaakin. 

Eikä hämmennys lopu (tai ala) näistä oudoista kohtaamisista, sillä mitään "järkeä" tai "tolkkua" tai "juonta" näytelmästä on turha etsiä. Jos tämä näytelmä olisi taideteos se olisi se omituinen abstrakti teos joka näyttää siktä, kuin taiteilija olisi ampunut kangasta värikuulilla. Siinä on turha yrittää nähdä aurongonlaskua tai Jeesuksen kasvoja, ei siellä mitään ole. Miksi taiteilija sitten on halunnut maalata (tai kirjoittaa) jotain niin joutavaa? Taiteen keinoin halutaan usein sanoa jotain maailmasta tai näyttää maailmaa jostain tietystä näkökulmasta. Joten sen sijaan että tuhahtaisit: "Minäkin osaisin maalata/kirjoittaa tuollaisen", selaile kirja uudestaan läpi, syvenny hankaliin kohtiin ja mieti. Mitä kirjailija yrittää kertoa minulle? Mitä tunteita teos minussa herätti? Jos mahdollista käy katsomassa näytelmä teatterissa. 

Nyt kun olet nähnyt aivan uuden puolen kirjallisuudesta voit joko palata omien tuttujen suosikkiesi pariin tai jatkaa seikkailua ja kartoittaa lisää kaunokirjallisuuden tuntemattomia alueita.

Terveisin,

Nea