Kun Nea huomasi vuoronsa tulleen, hän alkoi kertomaan: "Teoksen rakenne oli mielenkiintoinen. Kehyskertomuksessa kymmenen nuoren italialaisen aatelisen seurue pakenee ruttoa maaseudulle, missä he viettävät aikaansa kertoen tarinoita toisilleen. Joka päivä jokainen kertoo yhden tarinan, joka liittyy jotenkin päivän aihepiiriin, jonka päivän kuningas tai kuningatar on määrännyt. Novellit eivät kaikki ole Bocaccion käsialaa, vaan hän on koonnut ja muokannut vanhoja ja omana aikanaan suosittuja tarinoita. Jälkisanoissa kerrotaan, että kirja on kirjoitettu nuorten naisten iloksi ja ainakin minua se viihdytti. Tarinoiden kertomisen lisäksi kehyskertomuksen nuoret esittävät myös lauluja, mikä tekee teoksesta entistä monipuolisemman.
Sadan novellin kokoelma antaa kattavan kuvauksen 1300-luvun Italiasta. Kuvattuna ovat niin aateliset, papisto kuin talonpojatkin. Henkilöt ovat usein melko karrikoituja ja arkkityyppisiä. Löytyy tyhmyreitä ja ovelia keppostelijoita, pahansisuisia vanhoja vaimoja ja kauniita ja ujoja neitsyitä. Nimistöä on runsaasti, sillä kaikki keskeiset henkilöt esitellään nimeltä. Sadan novellin jälkeen ei nimet unohtuvat ja sekoittuvat auttamatta keskenään.
Tarinat paljastavat myös maailmankuvasta ja Italian ja naapurivaltojen suhteista. Eksotiikkaa tuovat kertomukset Lähi-Idästä. Välillä käydään kaukana Aasiassa asti.
Arvot ja moraali tulevat hyvin ilmi. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin suhtautuminen on melko sallivaa, niin kauan kuin suhteet hoitaa salassa ja huomaamattomasti. Usko Jumalaan on vahva, mutta kirkkolaitokseen ei niinkään. Samoin taikauskoa esiintyy vahvasti varsinkin alempiin säätyihin kuuluvien keskuudessa. Tarinoiden henkilöt turvautuvat välillä loitsuihin tai törmäävät metsässä aaveisiin.
Rakkaus ja erotiikka ovat keskeisessä osassa. Decameronea lukiessani tuli mieleeni eräs maailmankirjallisuuden klassikko: Shakespearin Romeo ja Julia. Decamerone sisältää kymmeniä samankaltaisia rakkaustarinoita. Miten juuri Romeon ja Julian tarina on maailmankuulu? Sydänsuruista kärsivän Filostraton päivänä kerrottiin kymmenen tarinaa, joista jokainen oli yhtä koskettava ja traaginen kuin Romeo ja Juulia.
Kertomukset eivät sovi, kuten takakannessakin mainitaan, perheen pienimmille. Erotiikan määrä saa välillä kaikennähneen muka-niin-aikuismaisen tv-sukupolven edustajankin punastelemaan ja vilkuilemaan olan yli.
Jos yrittäisi siirtää Decameronen nykyaikaan, siitä pitäisi ehdottomasti tehdä TV–sarja (esitysajankohtana myöhäisilta). Kuten yllä totesin, kertomukset ovat yhä 600 vuoden jälkeenkin viihdyttäviä, mikä on selvä merkki klassikkokirjasta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti