Luin jo loppukeväästä Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Sen jälkeen oli pakko ahmaista myös Professori, joka on Brontën esikoisteos. Näistä kirjoista siis kotiopettajatar on kirjadiplomilistalla, Professori ei, mutta ajattelin nyt niistä kummastakin hieman kirjoittaa, sen verran kuin täältä rippileiriltä on isostelun lomassa mahdollista.
Molempien kirjojen tyylisuunta on romantiikka, jonka piirteitä teoksista löytyykin paljon. Esimerkiksi kuvaus luonnosta on, no, romanttista, luontoa kuvataan kauniina ja villinä ja kuitenkin sellaisena jossa on hyvä olla (varsinkin Kotiopettajattaressa näin) ja kaupunkien kuvauksessa on aikalailla sama juttu (enemmänkin Professorissa). Myös kirjojen juonet edustavat mielestäni hyvin romantiikkaa tyylisuuntana. Kotiopettajattaren romaani on lisäksi kolmiosainen, mikä oli ajalle tyypillistä.
Professorissa (esikoiset ensin, eikö vain?) päähenkilö on jäänyt orvoksi pienenä. Hän varttuu pojasta mieheksi ilkeiden sukulaisten luona, kunnes lähtee sieltä, ensin veljensä yritykseen sihteerin töihin, sitten Keski-Eurooppaan opettamaan englantia. Aluksi hän opettaa vain poikakoulussa, mutta myöhemmin myös tyttökoulussa. Siellä hän rakastuu tyttöön, joka opettaa ompelua ja työskentelee pitsinkorjaajana. Välissä tapahtuu jos jonkinmoista vastoinkäymistä, mutta loppu on onnellinen.
Kotiopettajattaren romaanissa taas tyttö jää orvoksi ja kasvatetaan ilkeiden sukulaisten luona. Sieltä hän pääsee kouluun, joka ei myöskään ole kovin iloinen paikka (aluksi). Tytöstä nuoreksi naiseksi varttunut Jane palkataan kotiopettajattareksi Thornfield-nimiseen taloon, hän rakastuu mieheen joka hänet oli palkannut, mieheen, joka on häntä huomattavasti vanhempi. Aluksi kaikki on onnellista, mutta sitten alkavat kaikenlaiset vastoinkäymiset - esimerkiksi käy ilmi, että miehellä on jo vaimo. Vastoinkäymiset jatkuvat, Jane lähtee Thornfieldistä, kärsii nälkää ja puutetta, Saiturimaiseen tapaan muutama yllättävä sukulaisuussuhde paljastuu, ja loppu on jälleen onnellinen, kun Jane vaan muistaa seurata vaistojaan.
Molempien kirjojen perusjuoni on siis sama, vaikka ympäristö ja näkökulma ovatkin eri: jonkin verran vanhempi mies rakastuu nuorempaan naiseen, joka on alaisen asemassa mieheen nähden. Nainen rakastuu myös kyseiseen mieheen. Sitten on vaikeuksia ja lopulta kaikki päättyy hyvin.
Myös henkilöhahmoissa on yhteistä, molemmissa kirjoissa päähahmot (Professorissa siis mies ja Kotiopettajattaressa nainen) ovat orpoja, ilkeiden tai ymmärtämättömien sukulaisten kasvattamia, molemmat lähtevät kotoaan kun siihen suinkin on tilaisuus, mutta ensimmäinen pakopaikka (veljen yritys, sisäoppilaitos) ei ole järin onnellinen paikka olla. Tämän jälkeen molempien kirjojen päähenkilöt valitaan opettajiksi, kunnes he rakastuvat (kuten sanoin, niin rakkauskuviot ovat samankaltaiset, tosin Professorilla ei ollut hullua vaimoa, vaikkakin hullu tyttökoulun johtajatar ajaa ehkä saman asian).
Ilmeisesti molempien kirjojen miespääosa perustuu samaan henkilöön, jonka Brontë tapasi Keski-Euroopassa ja johon Brontë rakastui. Samoin molempien tarinoiden naispääosa on selvästi Brontë itse. Romaanit ovat siis perusjuoneltaan paperille kirjoitettuja haaveita, jotka eivät tosielämässä valitettavasti koskaan toteutuneet. Brontë itse oli naimaton papin tytär, joten moni ihmetteli aikanaan, kuinka hän onnistui vailla kokemusta kuvailemaan niin hyvin rakkauden paloa, joka ruokkii, mutta riuduttaa ja raastaa, mutta onhan se nyt ihan ymmärtävää, kun kerran nämä kirjat ovat haavekuvia.
Oli hauskaa lukea näitä kirjoja, vaikka toisinaan se aiheuttikin hieman hämmennyksen tunteita. Pidin siitä, kuinka kirjoissa kuvattiin miljöötä ja sitä, miltä henkilöistä milläkin hetkellä tuntui. Osa henkilöhahmoista oli välillä tosiaan raivostuttavalla tavalla mustavalkoisen hyviä, mutta eipä sekään paljoa haitannut. Kuvailusta on vielä sanottava, että ajalle hyvin tyypillinen kuvaus siitä, kuinka jollain henkilöllä on "älykäs otsa", "tylsämieliset kulmakarvat", "nenäkäs nenä" tai "ilkeät korvat", on nykylukijasta mielenkiintoista. Enää kun ei yleisesti ajatella älynlahjojen ja luonteenpiirteiden erityisesti erottuvan kasvonpiirteissä (yksittäisten kyökkipsykologien mielipidettä ei kysytä).
Kuten näillä kirjoillakin, on tällä tekstilläkin onnellinen loppu. Kirjoitusjumin selättämisen (ainakin tällä erää se on selätetty) jälkeen pääsen nauttimaan aurinkoisesta päivästä (ulkona paistaa oikeasti aurinko, siellä näkyy sinistä taivasta!!) riparilla isostellen. Katsoo nyt jos jotain muutakin saisin aikaiseksi kirjoittaa täällä, kirjoja kun on jo luettuna aikamoinen läjä!
-Vilja
Ps. Yritin ladata tähän kuvaa upeasta luonnosta leirikeskuksemme ympärillä (olisi sopinut teemaan), mutta epäonnistuin surkeasti. Ehkä vielä jonakin päivänä osaan käyttää teknologiaa, ehkä?
-Vilja again
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti