Huomenna hän tulee on melko hämmentävä lukukokemus, jota on vaikea kuvailla. Se pitäisi kokea itse. Tämän suosittelukirjeen myötä toivon jonkun ottavan vinkistä vaarin (tai kaksi) ja seikkailevan näytelmäosastolle lainaamaan Beckettiä.
Hei sinä joka etsit jotain uutta!
Olet siis lukenut ennenkin? Ehkäpä pidät itseäsi melkoisena lukutoukkana. Mutta nakerratko aina samanmakuista lehteä? Olet kenties vannoutunut dekkaristi, joka istuu Holmesin ja Poirotin kanssa teepöydän ääressä murhia ratkaisten tai ikuinen romantikko, joka hymisee Shakespearen säkeitä parvekkeella omaa Romeotaan odottaen. Osaat reitin kirjaston oikealle osastolle vaikka unissasi ja hyllyn reunimmaiset kirjat lähestyvät uhkaavasti.
Nyt on aika tehdä villi reittimuutos viikottaiseen pyhinvaellusmatkaasi. Ensi kerralla astuessasi kirjaston ovista sisään kävelet tylysti suosikkihyllysi ohi ja etsit näytelmäkirjat. Haet B:n kohdalta ohuen vihkosen ja valmistaudut antamaan ennakkoluuloille kyytiä.
Näytelmän päähenkilöt Vladimir ja Estragon odottavat Godot-nimistä henkilöä. Godot'sta ei kuitenkaan saada näytelmän aikana tietää juuri mitään. Sekään ei selviä, miksi Vladimir ja Estragon häntä odottavat. Odotuksen keskeyttävät kahdesti (kerran molemmissa näytöksissä) Pozzo ja Lucky. Tämä groteski parivaljakko hämmentää ja jopa pelottaa niin Estragonia ja Vladimiria kuin lukijaa/katsojaakin.
Eikä hämmennys lopu (tai ala) näistä oudoista kohtaamisista, sillä mitään "järkeä" tai "tolkkua" tai "juonta" näytelmästä on turha etsiä. Jos tämä näytelmä olisi taideteos se olisi se omituinen abstrakti teos joka näyttää siktä, kuin taiteilija olisi ampunut kangasta värikuulilla. Siinä on turha yrittää nähdä aurongonlaskua tai Jeesuksen kasvoja, ei siellä mitään ole. Miksi taiteilija sitten on halunnut maalata (tai kirjoittaa) jotain niin joutavaa? Taiteen keinoin halutaan usein sanoa jotain maailmasta tai näyttää maailmaa jostain tietystä näkökulmasta. Joten sen sijaan että tuhahtaisit: "Minäkin osaisin maalata/kirjoittaa tuollaisen", selaile kirja uudestaan läpi, syvenny hankaliin kohtiin ja mieti. Mitä kirjailija yrittää kertoa minulle? Mitä tunteita teos minussa herätti? Jos mahdollista käy katsomassa näytelmä teatterissa.
Nyt kun olet nähnyt aivan uuden puolen kirjallisuudesta voit joko palata omien tuttujen suosikkiesi pariin tai jatkaa seikkailua ja kartoittaa lisää kaunokirjallisuuden tuntemattomia alueita.
Terveisin,
Nea
Näytelmän päähenkilöt Vladimir ja Estragon odottavat Godot-nimistä henkilöä. Godot'sta ei kuitenkaan saada näytelmän aikana tietää juuri mitään. Sekään ei selviä, miksi Vladimir ja Estragon häntä odottavat. Odotuksen keskeyttävät kahdesti (kerran molemmissa näytöksissä) Pozzo ja Lucky. Tämä groteski parivaljakko hämmentää ja jopa pelottaa niin Estragonia ja Vladimiria kuin lukijaa/katsojaakin.
Eikä hämmennys lopu (tai ala) näistä oudoista kohtaamisista, sillä mitään "järkeä" tai "tolkkua" tai "juonta" näytelmästä on turha etsiä. Jos tämä näytelmä olisi taideteos se olisi se omituinen abstrakti teos joka näyttää siktä, kuin taiteilija olisi ampunut kangasta värikuulilla. Siinä on turha yrittää nähdä aurongonlaskua tai Jeesuksen kasvoja, ei siellä mitään ole. Miksi taiteilija sitten on halunnut maalata (tai kirjoittaa) jotain niin joutavaa? Taiteen keinoin halutaan usein sanoa jotain maailmasta tai näyttää maailmaa jostain tietystä näkökulmasta. Joten sen sijaan että tuhahtaisit: "Minäkin osaisin maalata/kirjoittaa tuollaisen", selaile kirja uudestaan läpi, syvenny hankaliin kohtiin ja mieti. Mitä kirjailija yrittää kertoa minulle? Mitä tunteita teos minussa herätti? Jos mahdollista käy katsomassa näytelmä teatterissa.
Nyt kun olet nähnyt aivan uuden puolen kirjallisuudesta voit joko palata omien tuttujen suosikkiesi pariin tai jatkaa seikkailua ja kartoittaa lisää kaunokirjallisuuden tuntemattomia alueita.
Terveisin,
Nea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti