Norma

Sofi Oksanen on yksi kuuluisimmista ja menestyneimmistä suomalaisista nykykirjailijoista. En ole lukenut hänen aiempaa tuotantoaan, mutta tiedän kirjojen käsittelevän mm. naisten asemaa. Olen saanut käsityksen, että kirjat kuvaavat epäkohtia melko raadollisesti, eikä tämänkaltainen kirjallisuus juuri kiinnosta minua. Siksi yllätyin positiivisesti saatuani Norman ensi kertaa käteeni. Takakannen juonikuvauksen perusteella kirja ei vaikuttanut lainkaan siltä, mitä Oksaselta olisi voinut odottaa. Lisäksi kirja itsessään oli esineenä erittäin esteettinen. Kansien ulkoasu on kaunis. Hieman ärsyttävää, joskin ymmärrettävää, oli kirjailijan korostaminen sisäkansilla. Sieltä löytyi lainauksia Oksasen edellisiä kirjoja ylistävistä arvosteluista ja romaanin henkeen sopiva kuva kirjailijasta. 

Itse lukukokemus oli, ehkä osottain korkeista odotuksistani johtuen, pettymys. Luin kirjan tylsistyneenä loppuun lähinnä diplomia varten ja koska inhoan jättää kirjoja kesken. (Kesken jääneet kirjat jäävät kaivertamaan mielen perukoille ja vääntävät vatsaa joka kerta, kun niiden ohi kävelee kirjakaupassa tai kirjastossa. Lisäksi on tavattoman tyhmää ja kiusallista kertoa että: "Kyllä, olen lukenut kirjan -osittain.")

Normassa ei periaatteessa ole mitään vikaa. Kirja on jännittävä ja yllättävä trilleri. Kerronta etenee analyyttisen draaman mukaan: Norman äiti Anita on hypännyt metron alle Sörnäisissä -näennäinen itsemurha. Norma yrittää selvittää, mikä ajoi äidin riistämään oman henkensä samalla, kun yrittää selvitä äidin velkoja penäävästä mafiasta. Yliluonnolliset elementit limittyvät uskottavasti tarinaan. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Romaanin henkilöt jäivät etäisiksi eivätkä herättäneet myötätuntoa. Kirja nosti esille naisten kehoihin liittyvän bisneksen epäkohtia. Kuinka köyhät naiset myyvät hiuksensa ja vuokraavat kohtunsa rahan ja paremman elämän toivossa. Todellisuudessa eettisesti epäilyttävästä ja osittain laittomasta toiminnasta rikastuvat lähinnä miehet. Itse käyn melko harvoin kampaajalla eikä lapsenhankintakaan ole mitenkään ajankohtaista joten näidenkään aiheiden kautta en saanut otetta romaanista.

Punaisen langan pää löytyi oikeastaan vasta katsottuani Oksasen haastattelun. Oksanen sanoo haastattelussa (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1442979679068) alkaneensa aluksi kirjoittaa modernia satua Tähkäpäästä. Siitä, minkä hän oli tarkoittanut novelliksi kasvoikin kokonainen romaani. Tähkäpään pohjalta tarinaa on helpompi ymmärtää. 

Tähkäpää-sadussa noita on teljennyt Tähkäpään korkeaan torniin ja kasvattaa hänet siellä eristyksissä ulkomaailmasta. Myös Norman elämä on rajoittunutta. Äiti tyrmää Norman haaveet normaalista elämästä; vakituisesta parisuhteesta, lapsista ja ystävistä maalailemalla uhkakuvia Norman salaisuuden paljastumisesta. Paljastuttuaan Norma voisi äidin mukaan joutua laboratorioon koekaniiniksi tai friikkisirkuksen ohjelmanumeroksi. Normalla, kuten sadun Tähkäpäällä, on taikahiukset jotka kasvavat niin, että Norman täytyy leikata ne joka päivä. Kasvu kiihtyy entisestään jos Norma hermostuu tai stressaantuu. 

Norma on kuitenkin moderni satu eikä onnellinen loppu pelastavine prinsseineen ole niin yksinkertainen. Läpi romaanin jatkuva epäilys siit, kehen voi luottaa ei hellitä viimeisillä sivuillakaan. Ensikosketukseni Oksaseen ei ollut sellainen kuin olin kuvitellut, mutta en sulje pois mahdollisuutta, että palaisin hänen kirjojensa pariin myöhemmin.