Paljain jaloin sai odottaa vuoroaan melko kauan, sillä säästelin teosta runoiltaa varten. Kun suunnitelmat sitten muuttuivat on kokoelman lukemisesta vierähtänyt jo useampi kuukausi. Runokokoelmat ovat yleensäkin melko lyhyitä ja nopealukuisia, tosin runot vaativat usein jonkin verran sulattelua ja pähkäilyä. Nyt palauttelin uudestaan mieleeni runoja viime kesältä ja selailin kirjaa etsien vanhoja suosikkejani. Paljain jaloin kirjaa ei kyllä voinut lukea, sillä viime kesä oli poikkeuksellisen kylmä.
Pidin kokoelmasta paljon. Runot olivat erittäin kauniita niin sisällön kuin rytminsäkin puolesta. Sen sijaan en pitänyt Väinö Kunnaan kuvituksesta. Mustavalkoisten kuvien graafinen ja kulmikas tunnelma ei mielestäni käynyt yksiin kuulaan lyyristen runojen kanssa.
Kokoelman runoja yhdistävänä tekijänä voikin pitää juuri niiden "sointia". Runot ikään kuin kuulostavat samalta tai ovat samaa värimaailmaa jos nyt oikeen synesteettisiksi heittäydytään. Aiheet sen sijaan vaihtelevat melko laajasti. Runoista löytyy viitteitä antiikin taruihin esimerkiksi runossa "Kuva" puhutaan Narsissoksesta ja yhden runon nimi on "Kalypson vanki". Toista ääripäätä taas edustaa hyvinkin arkisen tilanteen kuvaava "Pallokentällä". Osa runoista käsittelee abstraktimpia aiheita kuten rakkautta sekä muita tuntemuksia. Luonnon elementtejä käytetään usein kuvaamaan runon puhujan tuntemuksia erilaisin kielikuvin.
Suurin osa runoista on perinteisiä mitallisia runoja, mutta viimeinen runo "Havahtuminen" on vapaamittainen ja muistuttaa ulkoasultaan pikemminkin otetta jostakin proosateoksesta. Säkeistöjen pituuksissa on vaihtelevuutta. Kaikissa runoissa on useampia säkeistöjä. Osassa ne ovat kaikki keskenään samanmittaisia toisinaan taas erimittaisia. Säkeenylitys on yleinen tehokeino, joka toistuu lähes jokaisessa runossa ja luo osaltaan runoille ominaista rytmiä.
Omia suosikkirunojani ovat "Partaalla" ja "Paljain jaloin". "Partaalla" on melko synkkä kun taas "Paljain jaloin" -runossa on havaittavissa tiettyä optimismia ja sisua. "Partaalla", jonka ensimmäinen säe kuuluu: "Minä pelkään huoneessani.", kuvaa tunteita jotka ovat tuttuja kaikille, jotka ovat joskus pelänneet pimeää. Sitä tunnetta, kun valon sammutettuaa. Odottaa unen tuloa pimeässä huoneessaan mielikuvituksen loihtiessa mitä kauheimpia kauhukertomuksia ikkunaan rapisevan oksan tai räystäältä tippuvan veden inspiroimana.
Siinä missä "Partaalla" runon puhuja odottaa kauhusta lamaantuneena, käyvätkö hänen kuvittelemansa kauhut toteen "Paljain jaloin" runon puhuja jatkaa matkaansa paljain jaloin kaikista haavoista ja naarmuista huolimatta. Päättäväisyyttä korostaa entisestään säkeistö: "Mutta niinkuin/ matkan aloin,/ päätän myös sen:/ paljain jaloin." Säkeistöstä löytyy vastakohtapari alku ja loppu. Se kertoo osaltaan, kuinka periksiantamattmasti puhuja pyrkii taittamaan matkansa kivuistaan huolimatta. Ja kaikki jotka joskus ovat taivaltaneet paljain jaloin tietävät, että se saattaa olla hyvinkin kivuliasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti