Romaanin 40-vuotisjuhlan kunniaksi tehtyyn uusintapainokseen on lisätty Wlatarin itsensä kirjoittama esipuhe. Siinä hän kertoo häpeävänsä esikoisromaaniaan ja kuvaa sitä keskenkasvuisen varhaiskypsän pojan tuotokseksi. Minämuotoisen kertojan (ehkä myös osittain itse kirjailijan?) sielunmaisema ja nuoruuden ahdistus välittyvät vahvasti. Minua kirja kosketti ja pystyin samaistumaan siinä kuvattuihin tunteisiin, olenhan itsekin nuori. Runollisuus ja tunnelmaa luova kerronta olivat ihanaa luettavaa, joskin vanhemman lukijan näkökulmasta teos voi vaikuttaa melko siirappiselta ja tekotaiteelliselta. Aivan vaivattomasti kirja ei kuitenkaan auennut, sillä maailma on muuttunut julkaisuvuodesta 1928. Romanttiselta ja jännittävältä tuntuva lähes eksoottinen viime vuosisadan alku avautui hiukan enemmän romaanin myötä.
Yhtäläisyyksiä nykyaikaankin löytyy. Hart, romaanin kertoja ja päähenkilö, sotkeutuu monimutkaiseen kolmiodraamaan entisten rakastavaisten kohtalokkaan Caritaksen ja kyynisen maisteri Hellaksen kanssa. Caritas on moderni, rohkea ja hurmaava eikä Hart voi vastustaa häntä, vaikka Hellas yrittääkin varoittaa häntä. Hartin on kuitenkin vaikea ottaa todesta kivisydämiseltä kyynikolta vaikuttavan Hellaksen puheita varsinkin, kun Hellas piikittelee Caritasta pahemmin kuin ketään muuta. Totuus kuitenkin on, että Hellas yhä rakastaa Caritasta, mikä on osasyy hänen masennukselleen. Hellas on myös kateellinen Hartille osittain Caritaksen vuoksi. Samaan aikaan hän pitää Hartia parhaana ystävänään, sillä Hart on harvinaisen vilpitön ihminen. Tämä ihmissuhdekimppu kelpaisi varmasti moneen nykyaikaiseen tv-sarjaan.
Suuri illusioni on varsinainen lukutoukan päiväuni: loistavan kirjailijan esikoisromaani on tunnelmaltaan lumoava ja koska Waltari oli erittäin tuottelias, on jäljellä vielä hyllykaupalla lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti